7 syytä miksi Israel on oikeutettu maahansa


(Senaattori James M. Inhofen Yhdysvaltain senaatissa pitämän puheen lyhennetty mukaelma).

1. Arkeologinen todistusaineisto. Joka kerta, kun Israelissa tehdään kaivauksia, nousee esiin materiaalia, joka todistaa sen puolesta, että israelilaiset ovat olleet maassa jo 3000 vuotta. Aiemmin, kuin mikään muu nykykansa voi väittää siellä olleensa. Entiset filistialaiset ovat hävinneet. Monet muut entiset kansat ovat hävinneet. Millään muulla kansalla ei ole ehjää sukupolvien tähänpäivään asti ulottuvaa ketjua. (Esim. nykyegyptiläisetkin ovat arabeja, eivätkä samoja etnisiä egyptiläisiä, kuin muinoin, vaikka maata kutsutaankin vielä Egyptiksi).

2. Historiallinen oikeus. Historia puoltaa Israelin oikeutta maahansa kokonaan ja täydellisesti. Tiedämme, että oli olemassa israelilaisten valtio Rooman Impeuriumin aikaan asti. Roomalaiset valloittivat maan, mutta juutalaisten sallittiin asua siellä, kunnes heidät ajettiin sieltä pois kahteen otteeseen: vuonna 70 ja 135 jKr. Mutta sen jälkeenkin juutalaisia on ollut siellä jatkuvasti. Maa oli turkkilaisten vallassa 600 vuotta ennen ensimmäistä maailmansotaa, kunnes britit valloittivat sen.

Kenraali Allenby valloitti Jerusalemin laukauksitta. Ollen raamattua kaikkialle kantava kristitty, hän tunsi kaupungin merkityksen ja rukoili ennen sinne tehtävää hyökkäystä, ettei hänen tarvitsisi vahingoitaa pyhiä paikkoja. Turkkilaiset pelästyivät lentokoneita, joita eivät olleet koskaan nähneet ja eivät uskaltaneet taistella miestä vastaan, jonka nimi oli arabiaksi “Jumalan profeetta”.

Britit olivat sodassa juutalaisilta saamansa avun tähden heille kiitollisuuden velassa ja lupasivat heille alueelta kotimaan, joka ensi versiossaan käsitti sekä nykyisen Israelin alueen, että koko nyky Jordanian. Näin oli lupaus 1917. Arabitkin aluksi kannattivat ajatusta jonkin verran. Maa oli autiota erämaata, jota kukaan ei arvostanut, tai halunnut. Juutalaisten aloitettua paluumuuton ja heidän toimestaan maan elpyessä paikalle ilmaantui myös lisääntyvässä määrin arabiväestöä. Ei ollut mitään “palestiinalaisvaltiota”. Muutkin alueen valtiot perustettiin jakamalla turkkilainen impeurimi; Saudi Arabia 1913, Libanon 1920, Iraq 1932, Syyria 1941, Jordania 1946, Kuwait 1961. Ovat yhtä uusia tulokkaita, kuin Israelkin, joka itsenäistyi 1948.

3. Israelilaisten sielläolon käytännöllinen merkitys maalle. Tänään Israel on maatalouden “ihmemaa”. Mikään muu maa maailmassa ei ole saanut kasvamaan sellaista määrää tuotantoa erämaa olosuhteissa. Arabimaatkin tekisivät viisaasti, jos ottaisivat israelin ystäväkseen, ja maahantoisivat heidän teknologiaansa, pystyen siten lisäämään omaa tuotantoaan aina vientiin asti, kuten Israel tekee.

4. Vainottujen juutalaisten inhimmillinen tarve kotimaahansa. Toisessa maailmansodassa heitä teurastettiin 6 miljoonaa. Vuosisatojen ajan antisemitismi on ilmennyt juutalaisvainoina Eurooppassa ja Venäjällä.

Juutalaiset eivät pyydä paljoa. Israelin maa on pintaalaltaan hyvin pieni alue, suurten arabimaiden puristuksessa, noin Uudenmaan läänin kokoinen kokonaisuudessaan.

5. Israel on alueen ainut demokraattinen valtio, jolla on samanlainen arvomaailma, kuin länsimailla. (Amerikkalaisesta näkökulmasta, jota puhuja edustaa, katsoen, Israel on ainut luotettava ystävä, muuten vihamielisessä ympäristössä ja muutenkin esim. YK:ssa äänestää USAn mukana enemmän kuin Englanti, Kanada, Ranska, Saksa tai ylipäätään mikään muu valtio maailmassa).

6. Israel on tiesulku terrorismille. He ovat taistelleet sitä vastaan koko valtionsa olemassaolon ajan.

Amerikkalaisetkin ymmärtävät syyskuun 11:ta päivän jälkeen, mltä se tuntuu. Israelille on saarnattu pidättäytymistä vastaiskuista (esim. Kuwaitin sodan aikana, kun Irak ampui 39 Scud-ohjusta Israeliin), mutta ei ole USA pidättäytynyt kostamasta Bin Ladenille.

Pääministeri Ehud Barak tarjosi Arafatille kesällä 2000 Camp Davidissä runsaskätisesti enemmän kuin 90 % Länsirannan alueesta, oli valmis jakamaan jopa Jerusalemin, niin että sen itäosa olisi voinut olla palestiinalaisten pääkaupunki. Mitä teki Arafat? Lähti ovet paukkuen neuvotteluista! Miksi? Aloittaakseen väkivaltaisuudet, joiden lähtökohdaksi otettiin Ariel Sharonin vierailu Temppelivuorella. Sharon oli kyllä pyytänyt vierailuunsa asianmukaiset luvat muslimiviranomaisilta, mutta sen tosiasian ei annettu haitata, vaan hukutettiin meteliin.

7. Raamattu sanoo niin. Ja Herra sanoi Abramille: ”Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Sillä kaiken maan, jonka jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi.“ 1 Ms. 13: 14-15. Nyt Jumala puhui. Paikka oli sellainen, josta itäänpäin katsellessa näkyi koko Jordanin lakeus. Eli oltiin “Länsirannalla”. Aiemmin Sikemissä, eli keskellä tuota länsirannan aluetta, (jossa nykyisin sijaitsee sen suurin palestiinalaiskaupunki; Nablus), sai Abram Jumalalta saman lupauksen!

(Käännös: HM Ojala)

LUKUSALI . . . . . . . . . . . . .............................. . . . .TUPA