Olipa kerran maharottoman kauan sitten, eli fantasiatieteellinen alkusatu

Olipa kerran, kauan, kauan sitten, niin luin viime vuonna. Siitä on jo niin kauan että siitä on on aikamoisen paljon, paljon, paljon aikaa. Siis nyt puhutaan miljardeista vuosista. Sanottiin, että siitä on 20 000 000 000, tai nythän siitä tietenkin onkin jo 20 000 000 001 vuotta tänä vuonna. Ymmärtäähän sen jo jokainen, että tovi siittä on. *

Siis siitä kun oli, siis oli, joo, oli kuin olikin. Ja mitä oli?

No, oli piste. Piste? Piste.

Mittään muuta ei ollut, mutta piste ol, samankokoinen, kuin tämän lauseen lopussa, tässä .

Alussa oli piste. Se ei ollut päätepiste, vaan paremmin sellainen alkupisteen tapainen. Ja se ei ollut kyllä missään, koska mitään ei vielä ollut, jossa tämä meidän pisteemme olisi voinut olla, ei avaruutta, tai mitään sen sellaista, mutta jotenkin se vain oli ...jossain.

Ei se piste tullut mistään, koska ei ollut mitään mistä se olisi voinut tulla. Eikä sillä pisteellä ollut mitään syytä olla missään, koska eihän syitäkään vielä ollut. Eikä kukaan, eikä mikään ollut tehnyt sitä, koska ketään, eikä mitään ei vielä ollut.

Mutta piste oli, ja siinä pisteessä oli kaikki.

Nii-in, ihan kaikki. Se ei ollut vain kaikkien pisteitten äitee, vaan koko mailmankaikkeuden aine ja vielä ajatella, että materiakin, oli tiivistynyt tuohon pisteeseen. Ei vain joku hiekansiru ollut tiivistynyt pikku pisteeksi, vaan kaikki Kalajoen särkkien hiekka, ja Yyterinkin! Kaikki Suomen rantojen hiekka! Kaikkien maailman rantojen hiekka! Eikä vain hiekka, vaan kivet myös! Ja kalliot! Ja vuoret! Koko maapallo! Eikä vain maapallo, vaan kaikki planeetatkin, koko aurinkokuntakin, ilmeisesti aurinko mukaanlukien, joo, pistetään kaupan päälle, eikä vain aurinkokunta, vaan koko galaksikin! Kaikki galaksit! Koko universsuumi! Ja arvaa mitä? Varmaan oli siellä tiivis tunnelma. Siinä pisteessä kun oltiin.

Sitten tapahtui jotain. Mikä sen aiheutti, ei kukaan osaa sanoa. No, selväähän on, että kun on jossain niinkin ahdasta, kuin siellä pienessä pisteessäkin oli, johon kaikki maailmankaikkeuden aine ja hajut olivat sullottuna, eikä tilaa nimeksikään, niin ei kai sitä tarvitse kuin pienen pienen alkeishiukkasen aivastaa tai helpottaa ilmavaivaansa, tai mitä mahtoi ollakkaan, kun niin tiiviisti ollaan yhdessä pitempään, eihän sitä paljon tarvi, niin viimein jo räjähtää! Ehkä se räjähti noin muuten vaan, mutta kävi kuitenkin sellain pläjäys, että pois alta, täältä tulee alkupamaus!

Joo, ainetta sinkoili siittä joka puolelle ja kas, jostain syystä, tai syyttä, jos syitä ei paljon ollut vielä silloin ollut, kun ei seppiäkään, niin huomasi heti sinkoileva aine järjestäytymisen edut ja voiman, alkaen muovautua galakseiksi, aurinkokunniksi tähtineen ja planeettoineen. Ilmeisesti pitivät järjestäytymiskokouksen ja porukalla oikein päättivät, että nyt energiaa ja informaatiota tännenäin, jotta voidaan mennä valssintahtia ympäripyörähdellen ja säännönmukaisesti, kuin sitten 19 999 999 925:n vuoden päästä valmistettavat sveitsiläiset kellot.

Siittä oli kulunut sitten 15.4 miljardia, tai tänä vuonna tietysti 15.4 miljardia ja yksi päälle vuotta, kun jokin alkuaine koki täydellisen alkupitkästymisen, kun rattonenhan sitä siinä oli jo tullut olla möllötettyäkin, kieltämättä, sillä silloisella alkumaapallolla. Niin se ei välittänyt tuossa alkupitkästymisessään mitään siitä että on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, se mitä se meinasi tehdä, eli ruveta elämään. Niin pitkän ajan kuluttua jo vaihtelu virkistää ja niin sanotaan, että se punnersi aluksi vähän kemiallista evoluutiota, vaikkei sitä oikeasti tapahdukkaan, koskaan missään ja sitten se huomasi, että kun nyt on niinikin hyvät mahdollisuudet, kuin yhden suhde 10:een potenssiin 100 000 000 000, niin kannattaahan sitä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja aloittaa uusi elämä alkumikropina. Ja sitten vain jotenkin, tuota, näyttää todennäköiseltä, että...voidaan ainakin päätellä tai oletettavasti kävi niin, että tuo alkuolio alkumeressä, alkuilmakehän alla, otti ja alkoi alkaa syödä alkuruokia. Myöhemmin laajensi muihin ruokalajeihinkin, mitä marketeissa myytiin ja sitten joskus se sai kummallisen idean jälkiruokia nautittuaan, ruveta saamaan jälkeläisiä.

Niin siinä sitten uiskenteli kehittyvä kehitys merien vesissä ja sai mieleensä, kuinka ollakkaan, mistä lie mielensä saanut, että kun tässä näitä vuosimiljardeja on, ja aika on rahaa, niin tässähän on pääomaa ja kapitaalia ruveta kehittyilemään ylemmäksi, pitemmälle ja nopeammin. Pakkokin jo suorastaan kirstyvässä kilpailutilanteessa. Sinnikkäästi Evoluutio pyrki ja pääsi ensin maihin ja sitten puihin. Käänsi takkiaan olista toiseksi, mutta visusti hävitti välimuodot, jotka olisivat voineet asian todistaa, kuten esimerkikisi, kun tämä nyt jo yhä legendaksi jo eläessään kehittyvä Evoluuttio aikansa puissa kiipeiltyään alkoi miettiä, että jokohan se olisi aika tömähtää alas, sanotaan vaikka vain takatassuille ja ruveta olemaan ihmisiksi, niin se vain onnistuikin, ettei semmosia puuttuvia välilinkkejä ole missään. On täytynyt vähän yrittää tieteilijäparkojenkin, joita Evohulttio on näin narrannut, sitten esitellä sian, ihmisen ja apinoitten luista kyhäiltyjä, hm, isoisien malleja itselleen, että joku edes uskois heidänkin olevan apinoille mahdollisimman läheistä sukua.

Tässä sadussa tyhjästä nyhjäistiin ja moraali on se, että antaa ajan kulua ja sammakosta tulee varmasti prinssi, kun päästetään Evohuutio sählään vuosimiljardeittensa kanssa. On se prinsessoillekin hygieenisempaa, ja kärsivällisyytensä kasvaa odotellessa.

----------------------------------------------------------

*(Myöhempi huomatus. Tämän jutun kirjoittamisen jälkeen tulin lukeneeksi toista julkaisua, jossa ilmoitettiin maailmankaikkeuden iäksi "vain" 16 miljardia vuotta. Kuutisen kuukautta myöhemmin uutisoitiin amerikkalaisten setien uusi tutkimus, jonka mukaan nyt tän hoidon alku ois ollutkin 13,7 miljarttia vuotta takaperin ja virhemarkinaaliksi ilmoitettiin +- 1 %:a (!). Eli siis parin vuoden aikana universumi nuoreni 6,3 miljardia vuotta! Yleensähän sitä on tottunut siihen sellaiseen, että tässä kaikki olisi enemmänkin vanhenemaan päin...Näköjään tällä vauhdilla, kunhan asiaa vielä 4-5 vuotta tutkivat asiata niin saattanevat huomata, että vuosimiljardit hupenevat vuostuhansiksi, -ihan vaan Ojalan laskuopinkin mukaan).

 

LUKUSALIIN...............................TUPAAN

© Hannu Mikael Ojala 2002-2003