******** ** ***

.Joulu ja rauha

 

Suomessa on kaunis ja asiallinen tapa julistaa joulurauha maahan Kristuksen syntymäjuhlan ajaksi.

Oikein turkulaiset ovat oivaltaneet. Joulu ja rauha liittyvät yhteen.

Niin ymmärsi pääministeri Kekkonenkin, kun vuonna 1952 joulun alla pitämänsä, vaikeitakin asioita käsitelleen, puheen lopuksi viittasi joulun sanomaan sanoin: "Rauha maassa ja ihmisten kesken hyvä tahto."

Tapahtui ihmisille niin tyypillinen unohdus, kun oleellisin jäin lainauksesta pois. Tuo tuttu Luukkaan jouluevankeliumin kohtahan kuuluu: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto." Se oli enkelten rauhan julistus Betlehemin paimenille.

Mistä johtuu ettei siellä tai muuallakaan maailmassa, moninkaan paikoin, ole rauhaa?

Jos me ihmiset vain antaisimme kunnian Jumalalle, joka korkeuksissa asuu, olisi maassakin rauha ihmisten kesken. Mutta on käynyt, kuten apostoli Paavali kirjoittaa, että vaikka ihmisillä on mahdollisuus tuntea Jumala, häntä ei kuitenkaan Jumalana kunnioiteta. (Room. 1:18-25).

Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Vaan paljon pahempi. Ennen Jumalan rauhansuunnitelman lopullisesti toteutumista.

Ihmiskunta on yrittänyt ja yrittää saada aikaan rauhaa ilman Jumalaa, mutta ei se onnistu. Profeetta Jesaja jo totesi tuhansia vuosia sitten: "Jumalattomilla ei ole rauhaa." (Jes. 48:22).

Rauhaa ei löydy ihmisestä itsestään (vrt. New Age-opit), tai yhteisistä kuvitelmistaan (vrt. esim. suosittu John Lennonin ("rauhan"-)laulu: "Imagine").

Jesaja ilmoitti myös: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus...Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas, Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton..." (Jes. 9:1,5-6).

Jeesus on rauhanruhtinas. Hän tuli ja teki rauhan. Pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välille, häneen uskoville. "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." (Room.5:1). "Sillä hän on meidän rauhamme." (Ef. 2:14).

Jeesus sovitti omalla kuolemallaan ihmisen synnin, tuon varsinaisen rauhan esteen. Joka vain haluaa, saa päästä kokemaan tuon ihmeellisen rauhan, jonka vain Jeesus antaa.

Ihmiskunta valitettavasti jatkaa kapinaansa Luojaansa vastaan ja ennenkuin Jesajan ennustus loppumattomasta rauhasta toteutuu, on oleva kovat koitokset, kun kansakunnat nousevat Jumalaa, kansaansa Israelia ja Jerusalemia vastaan. Mutta ei Jumala ole voitettavissa, niinkuin ei muutu olemattomaksikaan vaikka kuinka kuvittelisimme.

Jeesus on tuleva ja laittava maailman kansat ojennukseen ja herrautensa on oleva suuri ja rauha loppumaton.

Se on yhtä varma asia kuin, että me nyt muistelemme ensimmäistä tuloaan nöyränä Herran palvelijana, joka syntyi talliin ja kasvoi vaatimasttomasti työläisperheessä, mutta jonka lyhyt elämä, kuolemansa ja ylösnousemisensa, on muuttanut maailmaa enemmän kuin kenenkään toisen.

Hän voi tuoda rauhansa jo nyt sydämiin, jotka avautuvat ottamaan vastaan sekä hänen anteeksiantonsa, että herrautensa.

Se on joulun paras tarjous. Se todellinen. Ja voimassa ympäri vuoden.

Tartu kiinni ja tule osaksi rauhanongelman ratkaisua ja saat Herran Jeesuksen antaman rauhan sydämeesi.

 

LUKUSALI ...............................TUPA

© Hannu Mikael Ojala 2002