HM KEINUTUOLINURKKAUS





Bussimatka Israeliin, 20.12.1983 - 1.1.1984

Merkintöjä matkapäiväkirjasta

1. päivä, lähtö

Olin tullut paria päivää ennen Lähetysnuorten Israelbussin lähtöä siskoni luo Tukholmaan järjestelemään asioitani ja oli määrä, että hyppään kyytiin täällä. Heräsinkin jo määräpäivänä hyvissä ajoin ja odottelimme, milloin pojat soittavat Kapellskäristä ja tulihan se puhelu parin tunnin kuluttua, -Täby Centrumista. Lupailin olla sielllä n. 20:n minuutin kuluttua, mutta yli tuntihan siinä vierähti ennenkuin saimme siskonmiehen auton käyntiin lainavirralla. Kuvittelin poikien jo hermoilevan, mutta huomasin tämän porukan olevan lungia sorttia ja kun Mikko ja Tapio palailivat kahviostoksilta, pääsimme vihdoin aloittamaan kohti Göteborgia.

Sää oli mitä kehnoin, räntää sateli ja toinenkin tuulilasin pyyhin sanoi työsopimuksensa irti, mutta ei auttanut, se noudettiin takaisin tieltä ja Mikko kätevänä miehenä korjaili sen rekkojen yliajojen jäljiltä entistä ehommaksi. Matka taittui mukavasti tilavassa ja käytännöllisessä, tosin jo iällisessä, entisessä linjavaunussa, joka oli muutettu matkailuautoksi, lukien ja keskustellen Mikon (kuski), Tapion (rahastonhoitaja, saarnamies), Veikon (varsinainen lukumies) ja Matin kanssa. Pidimme myös kunnon rukouskokuksen ja ylistelimme Vapahtajaamme täysin rinnoin, kuin vain Luvattuunmaahan matkaajat voivat.

Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi (Ruotsin lähetysnuorten toimintakeskus) Restenäs, jossa saavuimme puoli kymmenen maissa illalla, hyvin lämmitettyyn ilmapiiriin lovefeastin lopputunnelmiin. Tapasimme paikan suomalais-syntyisen johtajan, joka toi meille pötyä pöytään ja osoitti sitten meille mitä mukavimmat huoneet yöpymistä varten. Kirjoitin vielä kirjeen Egyptiin tulostani niille kulmin, eli Lähi-itään, kaverin ollessa suihkussa pesemässä sukkia. Yhdentoista jälkeen kallistimme päämme pielukselle, mielenkiintoisen ja hyvää lupaavan ensimmäisen matkapäivän päätteeksi.

2. päivä, Ruotsi, Tanska, Saksa

Mikko kiekaisi aamuherätyksen klo. 7.00 paikallista aikaa ja hyvän müsli-piiimä-salaatti-tee-aamiaisen jälkeen oli tarkoitus yrittää lähtöä, kunnes Mikko ja Kristian huomasivat ruveta soittelemaan reitinvaihdosta; ei yli Göteborgista vaan Helsingborg, -gör reittiä noudattaen -halvemmaksi homman huomaten. Ystävälliset ruotsalaiset saivat meidät vastaanottamaan tankintäyden polttoainetta ja tuulettimen tuulilasin kuivana pitämiseksi (oli ollut ongelmana). Hyvästelimme ja lähdimme köröttelemään. Poikkesimme kerran supermarket ostos- ja öljynvaihtotauolle matkalla ja ajoimme sekuntiaikataululla suoraan juuri lähdössä olevaan lauttaan Helsingborgissa (Herran johdatusta, amen).

Tanskanmaalla satoi (tietty), pidimme ylistyskokouksen ja huomasimme, että taas ajoitus klo 18 lautalle Gedseriin oli täydellinen (oli mukava yllätys, että ehdimme, seuraava lautta olisi olllut klo 22). Laivalla talo tarjosi kinkkuvoileipäkahvit melkein matkustajista tyhjässä laivan kahvilassa. Tapsalle ja Veikolle tuli mielenkiintoisten keskustelujen päätteeksi pientä pyhitysopillista kiistaa, mutta satamaan tulo ja Saksan tulli hiljensi sen viimein. Tullimies oli ystävällinen ja puhui suomea, huomautti SF-merkin puuttumisesta ja toivotti hyvätmatkat, kyseltyään ensin minne-matka-ja -mitä-te-siellä jne. Tankkasimme ja ostimme SF:n ja ajoimme Trave-lepopaikkaan yöksi. Mikon Sabina ystävättären puhelinnumero oli iloisesta Suomessa.

3. päivä, Saksassa

Aamuherätys oli ankeahko viilenneessä bussissa, mutta Tapion keittämät kahvit ja katettu pöytä virkisti kummasti. Rastplaz tarjosi suihkut ja toaletit. Baanan päällä taas lauloimme ja ylistelimme Herraa, nähtiin parit saksalaismalliset kolarintähteet; autot puissa ja varaosat hajallaan luonnossa, peseskelimme linjurin laseja tankstellellä ja otimme kyytiin pari paikallista nuorta miestä, jotka liftailivat Göttingeen. Mikko näki jo heti päältä ja silmän vilkkeestä, että nämähän on uskovaisia miehiä, niinkuin olivatkin. Kerroin pojille juttuja Herran ihmeteoista englanniksi, jotka toinen käänsi toverilleen saksaksi. (Olin bussin ainut kielitaitoinen ja se ABC ajokortin lisäksi -jolla ei käyttöä kylläkään ollut, Mikon ajellessa koko matkan- oli syy, miksi pääsin matkalle mukaan bussiin lyhyellä varoajalla, olematta sen kummemmin Lähetysnuori).

Tapsa otti kattilallisen vettä, kilon riisiä ja kohta oli hyvä puuro ketchuppia vaille valmis, mutta tilanteisiin tottuneina lähdimme huoltamon restauranttiin ja kysyimme: "Können wir etwas ketchup haben?" Ja tytöt kassalla katsoivat toisiinsa ja toinen haki astiallisen ruskeata ennennäkemätöntä lätrinkiä. "Tämäkö ketsuppia?" "Ja, ja, 60 pfenning." "Toinen samanlainen", innostui Mikko. Saatiin ja puuro maistui. Tällä asemalla meitä odotteli saksalinen hippi-tyylinen liftari. Sanoi olevansa sosiaalitieteiden opiskelija. Pelästyi hiukan, kun kuuli Jeesuksen voivan muuttaa ihmisen sellaiseksi, kuin tämä iloinen joukko suomalaisessa Israeliin matkaavassa bussissa.

Joiltain huoltoasemilta yritimme ostella 24 voltin lamppuja johdon kera joulukoristeiksi, mutta saksalais huoltamot osoittautuivat köyhemmiksi kuin olisi olettanut. Otimme kuitenkin naftaa ja öljyä. Huomasimme koneen alla öljylammikon, arvailtiin, mikä koneen on ja otimme rukousaiheeksi. Rukousta ja ylistystä riittikin koko illan ja pojat saivat oikein kunnon ilo-öljy voitelun.

Saksalaisilta pojilta saamiemme ohjeiden mukaan vaihdoimme Würzburgin jälkeen pois autobahnalta, oikaisevalle, mukavemmalle tielle. Kiva oli ajella pikku saksalaiskylien läpi ja nauttia matkan teosta, ylistellen Kaikkivaltiasta.

4. päivä, Hurlach YWAM

Kylmä ja huurteinen oli taas ylösnousu Tapsan kopistellessa kahville, heitimme ne huiviin ja lähdimme Augsburgiin ostoksille, jonne oli muutama kymmenen kilsaa matkaa. Bussi jäi torille joulukuusien myyjiä katselemaan, kun lähdimme etsimään pankkia, postia, sähköliikettä ja musiikkikauppaa (viimeksimainittu jäi löytymättä). Poikkesimme kahville siistinnäköiseen jugoslaavi-kuppilaan, joka osoittautui hämäräpaikaksi filippiiiniläistyttöineen ja krapuilaisine tarjoilijoineen. Palailimme sateessa bussille, jossa Tapsa odotti riisin ja soijamakaronin kanssa. Veikko ja Masa ostivat autoon joulunäreen ja minä kävin kysymässä tietä avuliaalta bussikuskilta Hurlakin keskukseen. Sinne oli 30-40 km. Saavuimme perille paikkaan noin kello viiden tienoissa iltapäivän puolella ja havajilaissyntyinen Steve oli meitä vastassa. Saimme kahvit ja tiedon, että pääsemme tarkistamaan öljyvuodon paikallisen YWAM:n keskusautopajalle, joka oli n. 13 km:n päässä Hurlakista, toisessa pikku kaupungissa. Siellä auto saatiin kuntoon asiantuntevissa käsissä ja Steve tiesi myös, mistä löytyy kitarankieliä, joten sekin oli sitten ok.

Saavuttuamme takaisin Hurlakin linnaan, pojat olivat vastassa innoissaan kaikista paikan ihmeellisyyksistä (biljardipöydästä, keskiaikaisesta tunnelmasta, miten olivat tehneet joulukoristuksia tyttöjen kanssa jne.). Ilta oli jo sen verran myöhä, että oli viisainta jäädä yöksi. Mikko, automekaanikko Peter (from New Zeeland) ja meikä vietimme mukavan iltapalahetken ja sen jälkeen moustiin linnan narisevia portaita ylös kolmanteen kerrokseen, yöpuulle.

5. päivä, Itävalta

Herättyämme odottelimme saavamme jotain purtavaa, mutta koko linnassa ei näkynyt ristinsielua. Mikko ja minä otimme kuitenkin hyvät suihkut pesutiloissa ja niin lähdimme pois Munchenin suuntaan.Ennen Itävallan rajaa noukimme kyytiin Ranskasta kotiinsa Wieniin matkalla olevan liftarin. Hänestä olikin apua tullissa, koska kireät tullimiehet eivät osanneet englantia, eivätkä edes suomea, kuten yläpäässä maata. Oli Joulupäivä ja meiltä loppui kaasu ja kun kerran eksyimme Salzburgiin, niin lähdimme sitä ostamaan ja rautatieasemalla saatiin vaihdettua valuuttaakin. Kaasukaupat vain oli tietty kiinni.

Lähdimme Alppien valtaukseen, suuntana rajakylä Villach. Maisemat olivat tietty kauniita, kunnes tuli pimeä ja nousukin alkoi, jyrkkyyttä ilmoiteltiin 18 %:iin asti. Auton moottori ulvoi ykkösellä, rotkot vierellä olivat syviä ja joidenkin mielet pelko pyrki valtaamaan, että miten meidän tässä oikein käy. Pian alkoi nenään käydä palaneen kumin käryä. Pysäytettiin kapean tien kaposelle levikkeelle, kiersimme auton, nostimme konesuojan ylös ja huomasimme moottorin kyljet naftasta kosteiksi, (kumin käry tuli kuitenkin todennäköisesti tuulettimen remmistä, joka oli kierossa). Päätimme nukahtaa ja katsoa tilannetta aamulla.

6. päivä, Jugoslavia

Aamulla alppiaurinko paistoi ja me muut tutkimme vuorten kauneutta, Mikkoa lukuun ottamatta, joka hääräsi korjaushommissa. Toisella puolella laaksoa näkyi rinteessä slalom-laskettelijoita ja ylhäällä hiihtokeskus. Meidän puolelta löytyi ylhäältä armeijan korsu ja juoksuhautoja. Mikko laitteli moottoria kuntoon ja hioi prikkoja suoriksi ja tiiviiksi, (jotain) lainattiin ohi ajavalta saksalaiselta nuorimies turistilta, -ja matka jatkui.

Jugo-tulli olikin varsin pian. Tullimiehet penkoivat kahvikätköjä autojen peräluukuista. Meidät päästivät pienen seisottelun jälkeen ilman tutkimisia. Ihmettelivät vaan kulkuvälineemme ikää. Matka jatkui ja filmiä paloi. Pian jäi Alpit taakse hiihtorinteineen. Oli kyliä ja pienempiä kaupunkeja, meidän kuusessa paloi valot kauniisti ja sai ihmisten päät kääntymään. Joku nuori parikin otti ja liftasi "kuusi autoon", poika puhui jopa englantia ja sain todistaa, miten Jeesus muuttaa ihmisen elämän. Hieman myöhemmin autoon nousi pari epämääräisen näköistä, viinin hakumatkalla kanisterinsa kanssa olevaa ruohosätkän-kääntäjä-liftaria. Pyysin englantia osaavaa kaveria kääntämään pojille paikallisella kielellä, että me vähän kaikki autossa matkaavat suomalaiset olimme heidän kaltaisiaan dokaajia, mutta Jeesus otti ja pelasti. Poika käänsi ja rupesi kiinnostuneena kyselemään lisää.

Lublajanassa joku ystävällinen sielu tuli huomauttamaan liikennevaloissa, että puskurimme repsottaa. Korjasimme sen takakonttiin. Liftarit jäivät kyseiseen kaupunkiin. Jyryytimme menemään aina Beogradiin asti. Zagrebin jälkeen oli n. 130 km uutta, hyvää moottoritietä, mutta sitten huonompaa. tekeillä oli uusi tie vieressä. Noin kello kahden paikeilla yöllä taksimies osoitti meille parkkipaikan Stadionin kupeella.

7. päivä, Jugoslaviassa

Beogradissa kävimme ostamassa polttoainekuponkeja, joita ilman eivät myy menovettä. Illalla olimme onnistuneet saamaan 40 litraa naftaa dollareilla, mutta nyt asiassa ilmeni omat byrokraattiset kiemuransa. Niin kului 12 tuntia kaupungissa, joka kuten koko maa, oli masentavaa katseltavaa, rappetuneita rakennuksia, likaa ja roskaa kaikkialla, pahaa hajua, seassa sitten kauniita ihmisiä. Beogradista suuntasimme Volvon nokan kohti Nis ja Skopje merkkisiä paikkakuntia. Tie pomppi, rätisi ja kitisi halki maissiviljelysten. Tähkät oli korjattu ja kuiva ruoho seisoi kuin afrikkalismajoiksi koottuina lyhteinä. Maisema muistutti Pohjanmaata alavuudessaan, mutta ladot puuttuivat. Paimenia näkyi pelloilla lammas-ja sikalaumoineen. Isoja mustia sikoja kulki rähjäisten kylien raiteillakin. Härkä/lehmävankkureita näkyi useammin kuin traktoreita. Tie muuttui todella huonoksi ja kapeaksi. Liikenne ruuhkautui. Näimme monta taitavaa jugo-ohitusta. Tien vierellä oli autonraatoja muistona epäonnistuneista sellaisista.

Alkoi moottoritie ja maksettuamme tietullin, katkesi pakoputki ja linjurimme jylisi kuin lentokone. Mikko ajoi kuitenkin 30 pitkää kilometriä seuraavalle huoltoasemalle. Siellä oli pari muutakin autoa korjattavana tien sivussa. Miliisit pitivät ratsiaa samassa paikassa. Pakoputki oli poikki ihan juurestaan. Mikko irrotti sen ja huomattuamme muut vaihtoehdot mahdottomiksi, oli odotettava seuraavaa aamua ja pääsyä autopajalle, jonka kuulimme olevan lähellä.

Olimme vain 200 km Beogradista, joten ilta oli vielä nuori. Päätin käydä tutkimassa ympäristöä. Tien toisella puolella oli tehdas, jonka yksi seinä oli lasia, niin että saattoi seurata, miten sadat naiset työskentelivät valmistaen vaatteita. Näin paljon ihmisiä seisoskelevan suuren rakennuksen edessä, paikalla näkyi monia takseja ja linja-autoja. Luulin ensin, että kyseessä on jokin konsertti- tai urheiluhalli, koska alue oli aidattu ja autojen täytyi kulkea puomien kautta. Lähestyin rakennusta, kukaan ei tullut kauppaamaan lippuja, uskaltauduin sisään ja huomasin, että tavallinen linja-autoasemahan tämä, jossa ihmiset, pääasiassa nuorta väkeä, odottelivat harvaan kulkevia bussivuoroja, hälisten kuin lauma ilman paimenta ja kurkkuuni nousi pala, kun ajattelin miten tämä kansa on ilman elävää evankeliumia.

 

Tähän loppui ruutupaperivihkoon tekemäni merkinnät tältä matkalta, mutta sen muistan, että erinäisten lisäseikkailujen jälkeen Israeliin kyllä saavuimme.

 

MATKA JATKUU
TAKAISIN TUPAAN

© H.M.Ojala 2002-2005