Miten matka alkoi

Synnyin Jurvassa, Eteläpohjanmaalla, kohtuullisen kauan sitten. Isä-Matti oli paikallisen Metsänhoitoyhdistyksen metsäteknikkona siihen aikaan, kuten aina eläköitymiseensä saakka. Äitini, Elma nimeltään, hoiti kotia ja meitä lapsia, joita siunaantui kuusi kappaletta, ennen menehtymistään vatsasyöpään, ollessani 11 vuotias ja nuorin veljeni, Timo oli tuolloin puolentoistavuoden ikäinen. Kohta puoleen talon emännäksi tuli Airi, omaasukua Saikkonen.

Meitä sisaruksia on (vanhemmuusjärjestyksessä): Eeva (nyk. Kuosmanen), Veli-Matti, Elisa (Kurkela), meikäläinen, Hanna (Väyrynen) ja Timo.

Jurvassa saattoi siihen aikaan, kunhan oli aamulla syönyt kaurapuuronsa, talvella koulun jälkeen pelata jääkiekkoa tai vaihtoehtoisesti, heitellä sähköpylväitä lumipalloilla. Kesät kului pakollisessa nurmikoitten leikkuussa, joskus poljettiin Säläsjärvelle eli Sällille uimaan. Pitkiä, tai pitkiä ja pitkiä, lyhyitähän ne oli, mutta kuumia kesiä siihen aikaan. Ja kuivia, varsinkin silloin kun olin kesätöissä Laineskankaan palovartiointitornissa, se oli seitsemän-päivää-viikossa-homma, ja sadepäivät olivat ainoat vapaapäivät. Pari kesää meni torninnokassa ja sellainen sateisempi siinä niitten välissä, kului tosimiehentöissä Närvijoen sahalla, se oli viidestoista kesäni se.

Taidekouluun

Kuudentoista ikäisenä siirryin lukion toiselta luokalta Kankaanpään taidekouluun, ja siellä grafiikkalinjalle. Siihen aikaan pukeuduin mustaan, pitkään SS-malliseen nahkatakkiin ja ylipitkään punaiseen villahuiviin, ajellessani Cresent-merkkisellä polkupyörällä, mallia naissukupuoli. Olin kai jonkun mielestä jonkinlainen piirtäjä niihin aikoihin, niin "Mihinämieheksi", kuin eräs helsinkiläisopettaja siellä minua murteeni vuoksi haukkuikin. "Mihinämiehenviiva" muistutti aluksi kovin rautalankaa, mutta sai pian itseensä elävyyttä.

Lento yli käenpesän

Keuruulla Juurikkaniemen mielisairaalassa "kääntelin mummoja" vuoden. .Varmaankin yhdeksätoistavuotiaalle opettavaista kokemusta sekin, mutta meno rupesi ja repesi vähän villiksi siellä.Unhoksi ristitty siviilipalvelija asui "Unholassa", tai niin ainakin kämppäni ovessa siellä luki ja hajamielisyys onkin ollut professoritasoa, niistä ajoista lähtien.

Eldikset boseen Stadissa

Helsinki niminen oli kaupunki, jonne tuli siirryttyä seuraavaksi. Työkokemus Ylisen keskuslaitoksessa ja siviilipalvelusaika auttoivat saamaan mielisairaanhoitajan paikan Hangonkadun hoitokodissa, Alppilassa. Grafiikan työhuoneen laitoin Haagaan, mutta sitten tapasin erään Sari-merkkisen henkilön ja muutimme "mummon mökkiin" Espoon Kiloon. Silloista aikaa voisi luonnehtia maininnalla "railakas". Sittemmin Sarin pyrittyä ja päästyä Tampereelle näyttelijäkoulutukseen, aloin ihmetellä mikä on meikäläisen tulevaisuus ja onko sitä, kun aloin olla aika nuivaantunut koko touhuun ja päädyinkin aika eksistenttialistisiin päätelmiin elämän mielekkyyden suhteen. Ilonen boheemisävytteinen taiteilijaelämä oli saada surullisen lopun.

Pimeys väistyy

Veljeni Veli-Matti sai minut kanssaan Helsingin Lähetysseurakunnan tilaisuuteen, jossa puhujana oli Terje Bertzen Norjasta. Koin jotain ihmeellistä kokouksen ilmapiirissä ja loppurukouksen aikana päädyin ajatukseen:" Jos näillä uskovaisilla on sittenkin jotain, mitä itseltäni puuttuu, haluan olla avoin." Ja siinä hetkessä olivat käteni ylhäällä, kuten toisillakin salissa, ja lämmin virta laskeutui olemukseeni, ikäänkuin sulattaen jään, poisajaen ahdistuksen ja pimeyden. Seuraavalla viikolla ilon ja rauhan jatkaessa pulppuamistaan sisälläni, vasta tajusin kysymyksessä olleen Jumalan kohtaamisen. Jeesus ja raamattu jne. Jo lapsuudesta tutut asiat, joista olin ehtinyt täydellisesti vieraantua. Nyt koin, että tämä se on! Lujassa menossa tyhjyys vain oli lisääntynyt, mutta tuli jotain, joka sen täytti täydellisesti, suorastaan ylivuotavasti, niinkuin vain Kaikkeuden Luoja voi.

Lokarina

Tuhlaajapoika palasi kotiin. Kävikin niin, että entisessä kodissamme "Metsätalolla" oli vapaana huone ja keittiö asunnoksi ja Jurvan metsistä löytyi puita nurinpantaviksi, niin siinä sitten meni talvi terveellisesti ja pääsi irti "helsinginhengestä". Tosin keväällä hakkuukauden loppuillessa, kävin taas etsimässä Helsingistä töitä, ja katsomassa vanhoja kavereita, joiden kysyessä viikon siinä vierähdettyä, että mitä aiot tehdä, kun "duunimestaa" ei ole löytynyt, vastasin lähteväni Kreikkaan. Jurvaan palattuani, löytyi vielä viikon savotta jostain koivikosta ja sitä tehdessäni koko sen viikon soivat mielessäni sanat:" Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista." Lähdin.

Tukholma

Tukholmaan rantauduttuani tapasin samana aamuna Lallan, Kankaanpäässä mallina meille poseeranneen kaverin, siinä jammaillessamme Klarakyrkanin portailla jonkun toisen laivalla olleen kitaristiveikon kanssa. Lalla tarjosi majapaikan ens'alkuun ja sain jossain vaiheessa omankin, töitäkin löytyi ja niin se kesä kului siellä kivasti. Hanna-sisko asui siellä niinikään ja seurusteli Markkunsa kanssa, kunnes pitivät häänsä syksyllä. Siinä vaiheessa koin ajan kypsäksi lähteä eteenpäin, ja vaikka eräät paheksuivatkin ihan ääneen ajatustani, otin suunnan kohti etelää ja Kreikkaa.

Hellas kierros

Liftailin halki Tanskan, Länsi-Saksan ja Jugoslavian. Kreikan rajalta sain kyydin kaverilta, joka ilmoitti olevansa matkalla paikkaan nimeltä "Maikenai", jonne oli menossa poimimaan hedelmiä, viininkorjuun päätyttyä Ranskassa. Sanoi olevansa kotoisin "Maasta", kieltäytyen tunnustamasta mitään kansallisuutta, vaikka Morriksensa olikin brittirekisterissä, ratti väärällä puolella ja mies puhui jotain englannin vaikeammin ymmärrettävää murretta. Heräsin aamulla, kun tyyppi hihkui ja hoki innoissaan maikenaitaan. Havainnoin, että Mykenessähän tässä ollaan. Jonkun päivän kuluttua, rauniot tutkittuani, päätin lähteä harrastamaan uuden ympäristön tutkimista hiukan laajemminkin. Tällä kertaa pariisilaiset lomalaiset Jean Luc ja Silvia tarjosivat kyytiä ja seuraa kolmeksi viikoksi. Kiersimme Peloponnesoksen- niemen aika perusteellisesti, tyyliin; pätkä matkaa (pysähdellen uimaan hyvien rantojen kohdalla) ennen auringonlaskua sopivan tienvieren katsastaminen leiripaikaksi, siihen teltta pystyyn, sitten lähimpään kylään syömään ja tutustumaan paikallisiin alkuasukkaisiin, paluu pimeällä teltalle, jossa nukuin joko minä ja he autossa, tai toisinpäin. Siten saavuimme Ateenaan ja siinä vaiheessa oli pikku 104 Peugeotin kyydissä myös eräs pyöräilevä Quebeckiläinen polkupyörineen...

Kaanaan maassa

Talvi oli kylmänlainen ja ensin etsin lämpöä Kyprokselta ja vilun saavuttua sinnekin, löysin itseni Israelista. Kyproksella aloin piirtää potretteja, ruotsissa tienattujen valuuttojen käytyä vähiin. Jerusalemissa ja Tel Avivissa harjoitin samaa tointa. Se oli ajoittain hyvinkin hauskaa ja tutustui suureen joukkoon ihmisiä, sen lisäksi, että leipää ja jugurttia sai kyllälti. Muistaakseni olin aika pulskassa kunnossa silloin, vaikka se nyt on tietysti suhteellista, ehkä runsas naurumäärä auttoi asiaa. Humus ja falafelit maistuivat elämän ohella...